lauantai 16. helmikuuta 2019

Vauhtiraidan A-pentueen odotettu syntymä vko12

Odotettavissa karkeakarvaisen hollanninpaimenkoiran pentuja maaliskuun puolenvälin tienoilla.
Aida ultrattu tiineeksi 15.2. ja pentuja odotellaan syntyväksi viikolla 12. Luovutusiässä pennut olisivat toukokuun puolenvälin tienoilla.

Pentueen sukutaulu


Pennut kasvavat kolmilapsisen perheen arjessa ja toimissa mukana. Ne tulivat tottumaan erilaisiin ääniin, ihmisiin, alustoihin ja niitä tullaan käsittelemään paljon. Tietysti ne myös madotetaan, käyvät eläinlääkärin tarkastuksessa, sirutetaan ja rekisteröidään kennelliittoon. Pennuista odotan kasvavan aktiivisia perhekoiria käyttöön ja näyttöön. Harrastukset toivottavia mutta ei pakollisia kunhan saavat muuten tarpeeksi aktiviteettia.

Pentueen emä Aida on lahjakas nenän käyttäjä, hyvä vetokoira, helppo motivoida niin leikillä kuin ruuallakin. Toimii hyvin perheen halinallena – sitä ja halailla ja rapsutella mielinmäärin. Ei sekoa vaikka aktivitettia ei olisi pitkään aikaan – tyytyy silloin vain makoilemaan jaloissa. Aida on alusta- ja äänivarma ja sen kanssa on helppo kulkea missä vain. Näyttelyissä tuomarit tuntuvat kovin pitävän tytöstä ja harvoilta näyttelykäynneiltä tulee mukaan yleensä pokaalit ja ruusukkeet.

Tämän lisäksi Aida on virallisesti tutkittu täysin terveeksi niin silmien kuin luustonkin osalta. (B-lonkat, terveet kyynärät, selkä, silmät)

Isäksi valikoitui saksalainen uros Ytsen joka on myös terveyden osalta virallisesti terveeksi tutkittu. (A-lonkat, terveet kyynärät, silmät, ja selän osalta LTV 0) Ytsen on läpäissyt Saksan jalostustarkastuksen jossa myös luonneosio tutkitaan. Luonteen osalta tarkastuksessa tuli parhaat mahdolliset pisteet. Urosta on kovin kehuttu varmaksi ja mahtavaksi luonteeltaan – myös muiden kuin oman omistajansa puolesta. Jotain kertoo jo sekin että omistaja pystyy ulkoiluttamaan koiraansa hevosen selästä käsin. Muutamassa näyttelyssäkin käynyt hyvällä menestyksellä.

Lopullisen päätöksen sinetöi se että saadaan yhdistettyä kaksi tervettä ja tervepäistä karkkaria niin pienellä sukusiitosprosentilla että Suomen jalostustietokannasta ei toista löynyt – pakkohan tähän tilaisuuteen oli tarttua.

Pennun ostajalle elinikäinen kasvattajan tuki ja laaja pentuopas. Ainakin yksi pentu olisi tarkoitus sijoittaa Kennelliiton sopimuksella.

Pennun hinta 1200,-
sijoituspennusta 600,- takuumaksu

Lisää tietoa mieluiten ensin sähköpostilla kysellen: vauhtiraidan@gmail.com
Kennel Vauhtiraidan, Tiia Tamminen, Nokia
Puh 0445675257

Aida:

Ytsen:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hollanninpaimenkoirien syntymäpäväviikonloppu Lammilla 25.-27.10.2024

 Oltiin Lammilla humputtelemassa Ulla Konnan ja minä Aidan kanssa Rally-tokossa. Kuvat ottanut minä itte ja Ulla. Alla olevat kuvat ottanut ...