lauantai 31. joulukuuta 2022

Wilman pentue suunnitelma siirtyy tulevaisuuteen

Wilman pentue suunnitelma siirtyy 2024 keväälle

Saksasta vuoden 2018 alussa Aidan kasvattajan Birgitan avustuksella Lauralle Turkuun haettu narttu melkein ehti ohittaa ensipennutuksen suositellun iän. Suosituksen mukaan nartun enimmäinen pennutus pitäisi tehdä ennenkuin narttu täyttää 6 ja yli 8-vuotiasta ei saa pennuttaa ilman eläinlääkärin lausuntoa asiasta.

Itsehän tiesin että Wilma Suomessa on ja päätin nyt taas kerran sekaantua asioihin ennenkuin on liian myöhäistä... Ja nyt meillä sitten on Wilman omistajan kanssa sopimus ja urosvalintakin saatiin lyötyä lukkoon. Tarkoitus oli astuttaa Wilma vasta myöhemmin ensi vuonna, mutta koska juoksuväli on 8-9kk ja syksyn juoksut venyivät ja venyivät kunnes lopulta alkoivat vasta jouluna 2022, niin päätimme että pentue pitää yrittää saada alulle jo näistä juoksuista... 


Uroksen valitseminen ei ollutkaan helppo juttu koska Wilman kasvattajat ovat Saksasta ja siellä ei todellakaan käytetä C-lonkkaisia uroksia jalostukseen... Puhuttiin mahdollisuuksista jopa lähteä ulkomaille astuttamaan yms. kunnes nyt jouduttiin pikakelauksella keksimään uros Suomesta.. Perheelliset ihmiset eivät kykene näin nopealla aikatululla lähtemään ulkomaille astutusreissulle. Näin sitten päädyttiin lopulta käyttämään pakastimeen säilöttyä urosta jolla priima luusto ja lisäksi se on gonioskopia terve. Rölli eli pitkän (yli 10v) ja terveen elämän joka lopulta päättyi kun sisäelimissä todettiin syöpä. 


Pentueen sukusiitosprosentti on viidellä sukupolvella 0,2%, eli viidennessä polvessa löytyy yksi yhteinen sukulainen. Neljän sukupolven ss% on puhdas nolla. 

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI59743%2F09&RekNoE=FI12869%2F19&Sukupolvet=5

Lisäksi molemmat vanhemmat ovat luonnetestin läpäisseitä. Molemmilla luoksepäästävyydessä hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin; laukauspelottomuudessa laukausvarma; taistelutahto kohtuullinen ja kovuus hieman pehmeä. Kaikki nämä toivottuja ominaisuuksia koti- ja harrastuskoiralta. Wilma on ainakin lisäksi ahne, joten ruualla motivoiminenkin on helppoa.

Wilman luonnetestivideo löytyy täältä: http://tiiajapojat.blogspot.com/2020/10/luonnetestit-hameenkyro-17-18102020.html

Molemmilla on myös terveys priimaa eli A/A lonkat, 0/0 kyynär, selkä täysin terve ja silmäpeilaus terve. Wilmalla gonioskopiassa ICAA lievä ja Röllillä terve. Rölliltä löytyy silmästä mRD joka tarkoittaa pieniä yksittäisiä poimuja silmän verkkokalvolla, Wilmalla sen suhteen terveet silmät.

Wilma elää Turun Ruskolla yhden lapsen perheessa ihan kotikoiran elämää. Lenkkeillään ja touhutaan yhdessä, mutta ei kisata tai käydä näyttelyissä. Karkkarin tapaan innostuu vieraista, saattaa vähän haukkua ja härvää ympäriinsä lelu suussa. Kuitenkin rauhoittuu nopeasti ja asettuu maate. Välillä käy kerjäämässä rapsutuksia ja tarjoomassa lelua että leikittäisiin vetoleikkejä. Otin reissuun oman 8v pojan mukaan eikä lasten kanssa mitään ongelmaa. Lenkkeilyt tehdään nykyään paljolti hihnassa koska Wilma tykkää lähteä jahtaamaan eläimiä, ei kuitenkaan jäljestä vaan lähtee pikemminkin näköhavainnosta jahtaamaan. Lähiseudulla on kauriiden lisäksi mäyriä ja susiakin joten ovat päätyneet lenkittämään hihnassa jottei vain mitään sattuisi.


Rölli taas oli nuoren tytön ensimmäinen oma koira. Tottista harjoiteltiin vähän liikaakin ja koirasta se ei enää ollut hauskaa. Kaikenlaista yhdessä puuhailua, matkustamista, näyttelyitä yms. Harrastuksista Röllille mieluisimpia oli haku ja erilaisten temppujen opettelu. Omistajansa mukaan Rölli olisi hyvin varmasti pärjännyt eri lajeissa kisatasolla jos hänellä itsellään olisi ollut aikoinaan enemmän intoa treenata. Lapsia Rölli suorastaan rakasti. Voisi sanoa että eräällä tavalla Rölli oli terapiakoira, tuki ja turva nuoruuden myllerryksissä.




Odotan mahdollisista jälkeläisistä vilkkaita holskuja niin näyttöön kuin käyttöönkin. Odotan tervettä luustoa (vaikka siinäkin geenilotto saattaa päättää jotain muuta) ja hyvää koulutettavuutta. Harrastelun ja kisaamisen alkuun pääsee mutta kisatasolla ominaisuudet ei välttämättä riitä ihan huipulle asti. Tästä pentueesta uskallan myydä ihan aktiiviseksi kotikoiraksikin, mutta aiempaa koirakokemusta pitää olla.

Pentujen odotetaan syntyvän maaliskuun 2023 alussa, ne kasvavat Lauran luona Turun Ruskossa ja olisivat luovutusiässä huhtkuun lopulla/toukokuun alussa 2023.

Tässä hyvin typistetysti vanhemmista ja pentuesuunnitelmasta.

Lisätietoja ja kyselyt alkuun sähköpostilla vauhtiraidan@gmail.com

Caran silmätarkki

 Vauhtiraidan Casual Cara kävi virallisessa silmätarkastuksessa.

Silmäpeilaus oli terve. Gonioskopiassa lamina 25-50% ja lisäksi lataeta, kammiokulma kuitenkin hyvä ja avoin.

Jännityksellä odotamme muiden pentujen tuloksia..



Loppuvuoden näytelmät



Jyväskylä NORD 12.11.2022, Marianne Holm-Larnemaa

Vauhtiraidan Cool Conan

NUO ERI-1, PU1, SA, NORD SERT, VSP




Vauhtiraidan Casual Cara

NUO ERI-1, PN2, SA, SERT, NORD VARA-SERT




Vauhtiraidan Adore

VAL ERI-2


--------------------------------------------------------------------




Jyväskylä KV 13.11.2022, Arne Foss

Vauhtiraidan Cool Conan

NUO ERI-1, PU1, SA, CACIB, ROP




Vauhtiraidan Casual Cara

NUO EH-1




Vauhtiraidan Curly Cita

AVO EH-1




Vauhtiraidan Andrea

AVO EH-2


Vauhtiraidan Adore

VAL ERI-1, PN1, SA, CACIB, VSP



Helsinki Winner 2.12.2022, Cindy Kerssemeijer

Vauhtiraidan Cool Conan

NUO EH-1



Vauhtiraidan Adore

VAL ERI-1, PN2, SA, NORD VARA-SERT





Pohjoismaiden Voittaja 3.12.2022 Helsinki, Mette Tufte

Basirguns Viking Vazal

JUN EH-3



Vauhtiraidan Cool Conan

NUO ERI-1, PU2, SA, NORD VARA-SERT



Vauhtiraidan Adore

VAL ERI-1, PN4, SA





Voittaja 4.12.2022, Saija Juutilainen

Basirguns Viking Vazal

JUN ERI-1, PU1, SA, JUN SERT, SERT, JUN VSP, VSP



11 kk. Hyvä runkoinen juniori. Hyvä luusto, kulmaukset tasapainossa. Vahvat käpälät. Pää suhteessa runkoon, oikealinjainen. Hyvä purenta. Hieno korvien malli. Silmät voisivat olla tummemmat. Vahva kaula. Hieman jyrkkä lantio. Erinomainen karvanlaatu ja väritys. Voisi olla tiiviimmässä kunnossa ja on hieman pullea. Hyvä hännän asento. Hyvin kaunis sivukuva. Riittävän reipas ja avoin.





Vauhtiraidan Cool Conan

NUO ERI-1, PU3, SA, VARA-CACIB

22 kk. Hyvärunkoinen ja luustoinen uros. Tiiviit käpälät, hyvä päänmalli ja ilme. Hieman leveä korvienkiinnitys, vahva kaula. Oikea karvanlaatu ja väri. Liikkuu varsin yhdensuuntaisesti. Säilyttää ylälinjan ja hännänasennon sivukuvassa. Liikkuu asettuessaan mallikkaasti ja säilyttää linjansa. Takapotku saisi olla tehokkaampi. Mukavan reipas luonne.



Vauhtiraidan Adore

VAL ERI-1, PN2, SA, CACIB

3,5v. Malliltaan kaunis, hyvärunkoinen ja luustoinen hyvin tasapainoisesti rakentunut narttu. Tiiviit käpälät. Hyvin kaunis nartunpää ja ilme. Hyvä korvien koko, ilme ja purenta. Kaunis kaulan kiinnitys. Hyvä karvanlaatu ja väritys. Hyvä hännänasento. Liikkuu riittävän yhdensuuntaisesti. Liikkuu hyvällä sivuaskeleella, säilyttäen tyypillisen ylälinjan. Hieno luonne.






RIP Vauhtiraidan Amulet "Lucius" 17.3.2019-14.3.2024

Olit luonamme vain hetken, nyt matkasi jatkuu korkeuksiin. Ehkä mitään ei jäänyt kesken, vaan kuuluit nyt jo taivaan kotiin. Lucius kuoli yl...