torstai 25. marraskuuta 2021

Ensimmäiset pikku-Vauhtiraidat työn alla...

 Bon Hiladel Zoe Life Flower eli kotoisammin Kiki, Kili, supermarsu (rakkaalla kilipäällä on monta nimeä) ultrattiin tänään tukevasti tiineeksi. Ainakin kolme pentua on tulossa vuodenvaihteen tienoilla. Laskettu aika on siis 3.1.2021, mutta saa nähdä koska synnytys todella alkaa. Luovutusiässä pennut olisivat helmikuun lopussa.


Kävin jo syksyllä tapaamassa muutamaa biewer-urosta ja päätin että isäksi ekaan pentueeseen tulee FI MVA Ingrus D'Aramis Anri eli Nikke. Nikke on hurmaava vanhaherra joka on toistaiseksi jäänyt vaille jälkeläisiä. Kahdesti virallisesti terveeksi todettu ja muotovalionkin tittelin jo napannut Nikke on luonteeltaan ei-niin-sähäkkä, oikein hurmaava, tottelevainen, pieni mutta vahvaluustoinen herrasmies.




Kili taas on maailman söpöin pikkukoira joka omaa tulisen temperamentin kotikulmilla. Koska hän saapui kotiimme korona-aikaan niin nyt kun ihmisiä taas käy meillä niin Kiki puolustaa reviiriään raivokkaasti. Tätä ollaan nyt koulutettu pois ja edistystä on tullut vaikkakin ovikellon soimisesta kyllä ilmoitetaan haukulla. Agilityn alkeiskurssia käymme paraikaa ja Kili onkin osoittautunut oikein mainioksi agilitykoiran aluksi. Temppujen opettelun lisäksi Kiki rakastaa metsässä juoksemista, pitkätkään lenkit eivät tunnu väsyttävän tätä energiapakkausta vaan aina ollaa valmiita toimintaan.



Molemmat koirat on rekisteröity kennelliittoon kuten tulevat pennutkin tullaan rekisteröimään.

Tulevien pentujen sukutaulu jalostustietojärjestelmässä tästä linkistä ja kansainvälisessä Biewer databasessa tästä linkistä

Pentuopas biewerin kohdalta on vielä työn alla, mutta voin kertoa että nämä ovat kestäviä ja aktiivisia pieniä aitoja terrierejä. Lisäksi ne omaavat maailman söpöimmän ulkonäön. Näyttelyturkki on kohtuullisen suuritöistä pitää kunnossa, mutta koska koira on pieni (alle 3kg / 25cm) niin pesun voi suorittaa vaikka lavuaarissa. Toki turkin saa myös leikattua söpösti helppohoitoisemmaksi.

Arvostan aktiivisia koteja, koska vaikka biever on pieni niin se nauttii suunnattomasti temppujen opettelusta ja sopivia harrastuslajeja on esim. agility, rallitoko tai koiratanssi.

Alustavasti kaikille pennuille on jo kodit, mutta kyselyjä voi laittaa osoitteeseen 
vauhtiraidan@gmail.com

Ryhmänäyttely Lahti 24.10.2021

 Kävimme C-pentujen ja Ritan (Vauhtiraidan Adore) kanssa Lahden ryhmiksessä lokakuussa. Voiton vei ja sertin nappasi hienosti Roni (Woodenshoe's Geen Goblin)

Tuomarina toimi Kati Taipale

Vauhtiraidan Cool Conan "Konna"
PEK-1, KP, ROP-pentu
"Vahva urospentu, jolla kivat mittasuhteet & sopiva vahvuus. Lähes yhdensuuntaiset pään linjat. Oikein asettuneet korvat. Purenta ok. Ikään sopiva eturinta. Niukemmin kulmautunut edestä, voimakkaammin takaa. Oikea rintakehän malli & syvyys, mutta se voisi olla hiukan pidempi. Polvikulma voisi olla voimakkaampi. Liikkuu erinomaisesti kaikista suunnista. Jo nyt erittäin hyvä karvapeitteen laatu. Miellyttävä käytös."

Kuva: Sanni Haapasalmi 



Vauhtiraidan Casual Cara "Kara" 
PEK-1, KP, VSP-pentu
"Miellyttävä narttupentu, jolla kivat mittasuhteet & vielä riittävä luuston vahvuus. Erinomaiset pään linjat & mittasuhteet. Erinomaisesti asettuneet korvat. Eturinta saa vielä kehittyä. Oikea rintakehän syvyys & malli, mutta se voisi olla pidempi. Tasapainoisesti kulmautunut edestä & takaa. Liikkuu hyvin kaikista suunnista, kun asettuu. Vielä pentumainen karvapeite. Miellyttävä käytös."



Kuva: Sanni Haapasalmi

Vauhtiraidan Adore "Rita"
AVO ERI-1
"Narttumainen kokonaisuus, jolla oikeat mittasuhteet & riittävä vahvuus. Toivoisin yhdensuuntaisemmat pään linjat. Hieman leveäasentoiset korvat. Vahva eturinta. Oikea syvyys & pituus, mutta turhan voimakas runko. Tasapainoisesti kulmautunut edestä & takaa. Liikkuu kapeasti takaa, leveästi edestä. Sopiva ulottuvuus sivuliikkeissä. Ylälinja saa asettua. Hyvä häntä. Oikealaatuinen karvapeite. Miellyttävä käytös."


Kuvat: Sanni Haapasalmi

RIP Vauhtiraidan Amulet "Lucius" 17.3.2019-14.3.2024

Olit luonamme vain hetken, nyt matkasi jatkuu korkeuksiin. Ehkä mitään ei jäänyt kesken, vaan kuuluit nyt jo taivaan kotiin. Lucius kuoli yl...